Viinin viljelyyn sopii Balaton-järven ympäristö mitä parhaiten. Badacsonyn viinialue on yksi tunnetuimmista Unkarin 22 viinialueesta. Tuliperäinen maa, Balaton ja ilmasto antavat erinomaiset edellytykset viininviljelylle. Alueelle tyypillisiä ovat kuivat ja puolikuivat valkoviinit. Joinakin vuosina saadaan myös ns. Eisweinia eli jääviiniä, joka on makeaa valkoviiniä. Rypäleet poimitaan jäätyneinä eli myöhään syksyllä, jolloin niiden sokeripitoisuus on korkea. Ilmastollisista seikoista johtuen kyseistä viiniä ei saada joka vuosi.
Villa Finnlak tuottaa pääasiassa olaszrizling-rypäleestä valmistettua kuivaa valkoviiniä. Sadon määrä vaihtelee vuosittain jonkin verran, mutta joka vuosi saatu sato on riittänyt Finnlakin väelle. Parasta viini on paikanpäällä tuotantoympäristössä nautittuna, raikkaana ja suoraan tynnyristä ns. lobolla eli viinipipetillä otettuna. Viiniä kuitenkin pullotetaan kellariin, koska tynnyrit pitää saada uuden viinin käyttöön.
Viinitarhaa hoitaa paikallinen viinintekijä, jonka avustajina omistajat toimivat kukin vuorollaan. Tarhaa on hoidettava huolellisesti parhaan sadon saamiseksi. Kevättalvella köynnökset leikataan, kasvukaudella sidotaan ja leikataan liikaa kasvaneet latvat. Maata muokataan rikkaruohojen poistamiseksi ja maaperästä kosteuden haihtumisen pienentämiseksi. Köynnöksiä on myös ruiskutettava kasvinsuojeluaineilla kasvukauden aikana.
Suurimmat omistajia koskevat tarhan hoitotoimet ovat syys- lokakuussa tapahtuva sadonkorjuu ja kesällä tapahtuva viinin pullottaminen. Koska tarha on pieni, n.400 köynnöstä, sadon korjaminen on yleensä päivän parin tapahtuma ja työ tehdään aian talkootyönä palkkana herkullinen sadonkorjuuateria. Paikallisen tavan mukaan naapureita autetaan ja Finnlakin väelläkin on tapana oman tarhan lisäksi osallistua naapuritarhojen talkoisiin.
Vaikka sadonkorjuu on tavallaan rankkaa työtä, se on silti hauska tapahtuma. Sadonkorjuu aloitetaan yleensä aamulla aikaisin kokoontumalla lasiiliselle viiniä tai snapsia, joka on paikallista palinkaa (rypäleiden puristusjätteistä tai hedelmämäskistä tislattua viinaa). Rypäleiden poimimisen lomassa nautitaan edellisen vuodensatoa, jotta tiedetään minkälaista viiniä ollaan tekemässä ja onhan kellariin saatava tilaa uudelle sadolle. Lopuksi nautitaan sadonkorjuuateria viineineen.
Seuraavana kesänä pullotetaan edellisen syksyn sato. Pullotukseen kuuluu pullojen pesu, varsinainen pullotus ja korkitus sekä kapsylointi.
Viiniin liittyy myös erilaisia paikallisia juhlia. Badacsonyn viiniviikot ovat heinäkuun lopulla. Viikkojen aikana maistellaan paikallisten tuottajien viinejä viinikojuista. Juhla-alueella on joka ilta järjestettyä ohjelmaa lähinnä musiikki- ja tanssiesityksiä. Elokuussa on sadonkorjuujuhla.
Tarhan rypäleitä



